Uutisarkisto
Sauna Open Air 2009 - mainio reissu
Sauna Open Air 2009 järjestettiin 5.6.-7.6.2009. Vaikka meininki olikin kostea, niin festarit vetivät silti yleisöä enemmän kuin aikaisempina vuosina.
Heavy Metal Tampere järjesti yhteistyössä Saunan kanssa Heviristeilyn, joka osoittautui menestykseksi. Risteilyllä olivat esiintymässä kotimaiset rytmiryhmät Lunar Path sekä Dreamtale. Normaalin yleisön lisäksi paikalla oli myös lehdistöä: Ilta-Sanomien toimittaja kävi kuvaamassa risteilyn tunnelmia ja haastattelemassa Lunar Pathin Janicaa sekä HMT:n Eetua. Video on katsottavissa täällä.
Risteilyn lisäksi Heavy Metal Tampere piti pientä ständiä festarialueella. Tarkoituksena oli lähinnä olla esillä, jotta ihmiset voivat käydä ihmettelemässä ja kyselemässä. Ständillä kävikin viikonlopun aikana monta uteliasta silmäparia. Vaikka tarkoitus olikin olla vain esillä, niin paitojakin saatiin myytyä jopa Meksikoon asti.
Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli HMT:lle erittäin antoisa. Tietoisuutta yhdistyksestä ja sen tominnasta saatiin taas levitettyä vähän lisää.
Seuraavan kerran HMT on yhtä isosti (ellei isommin) esillä juhannuksena Nummirockissa.